Luhdanjoki

Luhdanjoen laakso on osa kallioperän murroslinjaa, joka suuntautuu etelärannikon Kirkkonummelta koilliseen. Murroslinja on perustana laakson maisemallisille erityispiirteille, joihin kuuluvat laajat tulvatasanteet, niitä reunustavat kuusi- ja sekametsät sekä paikoin jyrkät kalliot.

Luhdanjoen tulvaniitty on maakunnallisesti arvokas luontokohde ja merkittävä osa Luhdanjoen tulvaniittykokonaisuutta. Ilman hoitoa tulvaniityt ovat kuitenkin vaarassa kasvaa umpeen. Vuonna 2002 aloitettu suojelualueen perinnebiotoopin hoito on muuttanut kasvillisuutta parempaan suuntaan raivausten ja laidunnuksen seurauksena. Nykyään suojelualueella laiduntaa kesäkaudella lampaita.

Luhdanjoen pääkohde on 23,5 metriä korkea lintutorni, josta avautuu esteetön näkymä niityille ja muualle ympäristöön. Varsinaista luontopolkua ei Luhdanjoella ole. Laidunnus- ja pesimäkaudella ei suositella liikkumista niittyalueilla, jottei eläimistö häiriinny.

Märän tulvaniityn kasvisto koostuu pääasiassa saroista, vihvilöistä, mesiangervosta ja rantapuntarpäästä. Huomionarvoisista lajeista tulvaniityllä kasvaa rantanätkelmä. Aiempia havaintoja on uhanalaisesta (VU) ojakaalista, mutta se on todennäköisesti hävinnyt. Tulvaniityn reunoilla esiintyy tuoretta heinäniittyä, joka rajautuu metsään ja peltoon. Heinäniityn lajistoon kuuluvat mm. nurmilauha, koiranheinä ja nokkonen. Nämä lajit ilmentävät alueen rehevyyttä. Läheinen metsälaidun on kuusivaltaista lehtoa. Suojelualueen eteläosaa ei ole laidunnettu, mistä kertoo pajupensaiden voimakas kasvu sekä mesiangervon ja maitohorsman runsaus.

Suojelualueen joenvarsikasveja ovat aiemmissa vuoden 1996 selvityksissä olleet järvikorte, pikkulimaska, ratamosarpio, vesirutto, uistin- ja ahvenvita. Rantavyöhykkeellä on kasvanut rantakukka ja erilaiset sarat (mm. viiltosara, luhtasara), niityllä puolestaan niittyleinikki, pajut (mustuvapaju, halava, kiiltopaju), ranta-alpi, mesiangervo, kurjenjalka, suoputki, rantamatara, lehtovirmajuuri, peltopähkämö, rantatädyke, kurjenmiekka, mätässara, nurmilauha, kastikat (korpikastikka, viitakastikka) ja ruokohelpi.

Linnut

Linnut näkyvät ja kuuluvat Luhdanjoen niityillä etenkin keväisin tulvien aikaan, jolloin vesilinnut kokoontuvat alueelle ja kahlaajat ruokailevat vetisellä niityllä. Luhdanjoen niityn tyyppilajeja ovat mm. sinisorsa ja tavi, kahlaajista silmälläpidettävät (NT) taivaanvuohi, musta- ja valkoviklo sekä liro. Lirolle ja mustavikolle Luhdanjoen niittyalue on maakunnallisesti tärkeä kerääntymäalue. Myös silmälläpidettävä punajalkaviklo on pesinyt alueella useampina kesinä. Laidunnetut niityt ovat myös tärkeitä elinympäristöjä niittykirviselle ja keltavästäräkille. Hyvällä onnella pensaikoissa voi kuulla pensas- ja viitasirkkalinnun siritystä ja säksätystä. Taivaalla voi nähdä kaartelemassa myös merikotkan, hiirihaukan ja piekanan. Etenkin keväisin voi esiintyä hienoja haukkojen muuttopäiviä.

Lintutornin läheisyydessä on talvisin lintuyhdistyksen ylläpitämä pikkulintujen ruokintapaikka.

Nisäkkäät

Piisami on ainakin aiemmin kuulunut niityn nisäkäslajistoon. Niityllä on tavattu myös vesi- ja peltomyyrä sekä vaivaishiiri. Kärppien ja lumikoiden jälkijonoja voi nähdä niityillä hyvinä myyrävuosina. Näätäeläimistä vieraslaji minkki on yleinen, kuten myös kettu, rusakko ja jänis. Luhdanjoen niityillä näkee usein hirviä ja valkohäntäkauriita, myös metsäkauris on yleistynyt.

Hyönteiset

Luhdanjoen hyönteislajisto tunnetaan huonosti. Alueella esiintyy monia hyönteisiä massoittain, kesäöinä hyttysiä voi olla kiusallisen paljon. Jokivarsi ja kosteat niityt ovat korentojen suosiossa. Esimerkiksi immenkorento lepattelee rantamilla yleisesti, samoin tytönkorennot.

Kalat

Hauki, ahven, särki ja made kuuluvat Luhdanjoen peruskaloihin. Aiemmin on joella tavattu viljelylammikoista karanneita kirjolohia.

Sammakkoeläimet

Keväällä kutuaikana sammakoiden elämä on vilkasta. Kuitenin suuri osa sammakoiden kudusta jää kuiville tulvien laskiessa. Tavallisen sammakon lisäksi rantatulvilla on tehty havaintoja rupikonnasta.

Ihminen on kuulunut Luhdanjoen maisemaan jo kivikaudelta lähtien. Lahden ja Hollolan rajalla sijaitsevan pohjoisen niittylevennyksen reunoilta on tiedossa useita viime vuosien kaivauksissa löytyneitä kivikautisia asuinpaikkoja, joista vanhimmat ovat mesoliittiselta kivikaudelta. Tuolloin paikalla oli Yoldiameren laskun jälkeen kuroutunut muinaisjärvi, jonka rannoilla asukkaat metsästivät ja kalastivat. Muinaisjärvivaihetta kesti mahdollisesti ajanlaskun alkuun asti. Järven kasvettua umpeen paikalle syntyi niitty, jota toistuvat tulvat pitivät ainakin osittain avoimena. Niityn heinäkasvillisuus oli myöhemmin tärkeä karjan rehuvaranto, jonka kokoaminen ja karjan laidunnus ovat pitäneet joenvarren niittymaiseman avoimena ainakin satojen vuosien ajan.

Karjaa hoitava ihminen onkin ollut tärkeä maiseman tekijä ja ylläpitäjä. 1960-luvun jälkeen karjan laidunnuksen rajusti vähennyttyä pääsivät pajut valtaamaan laajalti niittyjä. Nykyisin vanhaa maisemaa pyritään palauttamaan luonnonsuojelualueella tehtävien perinnemaiseman hoitotoimien avulla.

Alueen nykyinen käyttö on suppeiden laidunnusalueiden lisäksi virkistyksellistä. Luonnonharrastajat ovat käyneet jokilaaksossa vuosikymmeniä. Etenkin lintuharrastus on alueella suosittua, ja vuonna 1997 valmistunut korkea lintutorni lisäsi kiikariväen kiinnostusta retkeilyyn. Lintutorni oli Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen ja Lahden ympäristöpalvelujen yhteishanke, jonka mahdollistamiseen osallistui myös lukuisa joukko yrityksiä ja järjestöjä. Rakentamispäiviä hankkeessa kertyi runsaat sata ja rakennustöistä vastasivat lintutieteellisen yhdistyksen jäsenet.