Pirunpesä

Pirunpesän ympärille perusteettiin luonnonsuojelualue vuonna 1970, ja nykyään alue kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. Noudatathan luonnonsuojelualueen sääntöjä – alueella ei saa yöpyä, eikä kalliohalkeamassa kiipeillä. Luonnossa liikkuessa tulee muutoinkin aina muistaa noudattaa hyvää retkietikettiä https://www.luontoon.fi/retkietiketti.

Luonnonsuojelualueelle ja kalliohalkeamalle pääsee esimerkiksi Tiirismaan kierros -retkeilyreittiä pitkin. Reitti lähtee Tiirismaan mastolle päin kulkevan Arvi Hauvosen tien alusta. Lähtöpaikalta löydät parkkipaikat ja reittikartan.

Parkkipaikan osoite on Arvi Hauvosentie 2, Hollola.

Pirunpesä ja Tiirismaa ovat saavutettavissa myös julkisilla kulkuvälineillä. Busseilla 4 ja 11 (vaihto Tarmontien pysäkillä) pääsee noin puolen kilometrin päähän polun alusta. Tarkistathan aina ajankohtaiset bussiaikataulut osoitteesta lsl.fi ennen lähtöä – aikatauluihin ja bussilinjoihin voi aika-ajoin tulla muutoksia.

Pirunpesä Hollolassa on Tiirismaan kvartsiittista kallioperää halkova rotko, jonka pystysuorat seinämät ovat jopa 20 metriä korkeita. Tämä vaikuttava luonnonmuodostuma on ollut tunnettu nähtävyys jo 1800-luvulta lähtien. Tiirismaan kallioalue on todettu valtakunnallisesti erittäin arvokkaaksi, ja se on yksi Salpausselkä Geoparkin merkittävimmistä kohteista.

Kalliohalkeama on syntynyt yhteen Tiirismaan kallioperän heikkousvyöhykkeistä, jossa kiviaines on aikojen saatossa rakoillut ja rikkoutunut. Jääkauden loppuvaiheessa, noin 12 000 vuotta sitten, mannerjäätikön eteläreuna salpasi Tiirismaan kallioiden pohjoispuolelle jäätikön sulamisvedestä muodostuneen jääjärven. Pirunpesän rotko syntyi, kun jääjärven vesimassat purkautuivat kallion rikkonaisen kohdan kautta etelään vieden mukanaan irtonaisen kiviaineksen. Hieno aines kulkeutui virran mukana kauemmas, mutta suuremmat lohkareet kasautuivat louhikoksi uoman eteläiselle purkautumispaikalle. Tästä louhikosta paikka lienee saanut nimensä.

Tiirismaan kallioperä on kvartsiittia. Se on saanut alkunsa matalaan rantaveteen kerrostuneesta kvartsihiekasta, joka muinaisen meren pohjaan hautauduttuaan muuttui hiljalleen hiekkakiveksi. Vajaa kaksi miljardia vuotta sitten nykyisen Suomen alueella tapahtui suuria maankamaran mullistuksia kahden mannerlaatan törmätessä toisiinsa. Törmäyksen seurauksena Etelä-Suomeen muodostui nykyisten Alppien kaltainen korkea poimuvuoristo. Tällöin myös hiekkakivi päätyi maankuoreen korkeaan paineeseen ja lämpötilaan, missä se kävi läpi muodonmuutoksen kvartsiitiksi. Kaikesta myllerryksestä huolimatta Pirunpesän kivilohkareissa ja kallioseinämissä voi vielä nykypäivänäkin nähdä aallonmerkeiksi kutsuttuja muinaisten aaltojen pohjahiekkaan jättämiä jälkiä.

Korkea vuoristo on vuosimiljoonien aikana kulunut lähes kokonaan pois. Kvartsiitti, Suomen kovin kivilaji, on kestänyt kulutusta ympäröiviä alueita paremmin, ja 223 metriä korkea Tiirismaa on koko Etelä-Suomen korkein kohta. Kestävyydestään huolimatta kvartsiittikin rapautuu esimerkiksi lämpötilan vaihtelun seurauksena. Myös Pirunpesän seinämät ovat rapautuneet aikojen saatossa ja irtonaiset lohkareet lisääntyneet. Vaikka kivet ovat komeita, niitä ei saa viedä alueelta pois eikä siirtää. Pirunpesä on ollut geologisena tutkimuskohteena jo reilusti yli sata vuotta, ja paikan toivotaan säilyvän mahdollisimman muuttumattomana myös jatkossa.

Pirunpesän luonnonsuojelualue on osittain tuoretta, osittain kuivahkoa kangasta. Alue on louhikkoista ja kivikkoista, ja maasto on vaihtelevaa. Puissa kasvaa paljon erilaisia luppoja ja naavoja. Maastossa on kaatuneita lahopuita ja pystyssä pysyneitä kelopuita. Alueella kulkevat polut ovat hyviä kulkea, vaikka ovatkin luontopolkujen tapaan juurakkoisia ja kivikkoisia. Pesän kallioisen rotkolaakson kupeessa on myös nuotio- ja taukopaikka. Tilkin kurkistus -näköalapaikalta näkee Iso Tiilijärven suuntaan.

Pirunpesän valtapuina ovat kuusi ja mänty, mutta myös pihlajaa ja koivua tavataan. Monet puut ovat hyvin vanhoja, ja oksilla kasvaa runsaasti luppoja. Kenttäkerros on hyvinkin rehevää: mustikkaa kasvaa ympäri Pirunpesän aluetta. Paikoin alueella kasvaa myös kallioimarretta, riidenliekoa, oravanmarjaa sekä metsätähteä. Kuivemmilla paahteisilla paikoilla kasvaa hieman puolukkaa, kanervaa ja juolukkaa. Pohjakerroksessa kasvaa paljon sammalia ja kuivemmilla paikoilla jäkäliä, esimerkiksi seinäsammalta, kynsisammalta, karhunsammalta, kerrossammalta, poronjäkäliä (mm. valko-, harmaa- ja palleroporonjäkälä), hirvenjälää ja torvijäkäliä (mm. puikko-, pikku-, puna- ja kerrostorvijäkälä). Kallioilla ja siirtolohkareilla kasvaa erikoisia sammallajeja, joita tavataan yleensä vain meri-ilmastossa. Kalliotierasammalen ja hohkasammalen esiintymistä selitetäänkin merituulilla ja niiden mukanaan tuomilla sateilla, joiden vaikutus ulottuu tälle Salpausselän ympäröimälle jäännösvuorelle.

Alueen kasvillisuus muuttuu tuoreesta kuivemmaksi mitä ylemmäs pirunpesällä mennään. Kallion päällä on paljaita kasvualustoja johtuen happamasta kvartsiitista. Pirunpesän korkeimmilla kohdilla petäjät ovat kasvunsa lopettaneita, eli aihkilatvaisia. Kalliopainanteisiin on syntynyt puolestaan soistuvia laikkuja, joissa kasvaa mm. rahkasammalia, suopursua ja juolukkaa.

Pirunpesässä viihtyvät muun muassa käpytikka, palokärki, pohjantikka, harmaapäätikka, kehrääjä, varpuspöllö, käenpiika, pyy ja teeri.