Soisalmensuo ja Kinnari
Soisalmensuon ja Kinnarin luonnonsuojelualueet sijaitsevat Iso-Tiilijärven rannan itäpuolella.
Info
Aluetta ympäröivät hyvät ulkoilureitit
Soisalmensuon ja Kinnarin luonnonsuojelualueet sijaitsevat Iso-Tiilijärven rannan itäpuolella. Aluetta ympäröivät hyvät ulkoilureitit, ja luonnonsuojelualue on selvästi merkitty. Tiilijärven eteläpäässä pitkospuiden alkupään vieressä on infotaulu, samoin suoaleen toisessa päässä. Suoalueen läpi kulkee Hollolan ympäristöyhdistyksen vuonna 2003 talkootyönä tekemät ja kunnan 2017 kunnostamat pitkospuut, joita pitkin pääsee ihastelemaan suon upeita maisemia. Alueella kulkee myös lukuisia polkuja. Koko suojelualueen pinta-ala yhteensä on noin 34,4 hehtaaria.
Alueelle on hyvät kulkuyhteydet jalan, pyörällä, autolla tai bussilla. Autoille on hyvä pysäköintialue aivan Iso-Tiilijärven etelärannan tuntumassa. Useat linja-autot pysähtyvät kätevästi Terveystiellä tai Tiilijärventiellä, joilta on noin kilometrin kävelymatka suojelualueelle.
Maisema & kasvillisuus
Soisalmensuo kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Se on Etelä-Suomelle tyypilliseen tapaan keidassuo, jonka keskusta on korkeammalla kuin sen reunaosat. Keskusta on märkää ja puutonta nevaa ja reunaosat mäntyvaltaista rämettä. Pitkospuita pitkin kävellessä törmää suon keskellä olevaan kuusta kasvavaan saarekkeeseen, jossa sijaitsee myös taukopaikka, jossa on hyvä esimerkiksi nauttia eväitä.
Avoin neva-alue on luokiteltavissa silmäkenevaksi ja lyhytkortiseksi nevaksi. Vetisyyden vuoksi puut ja pensaat puuttuvat ja varpuja on vähän. Maata peittää rahkasammalmatto ja muita kasveja ovat esimerkiksi isokarpalo, suokukka, pyöreälehtikihokki, pitkälehtikihokki, leväkkö ja valkopiirtoheinä. Sarakasvit (Cyperaceae) ovat soilla yleisiä. Soisalmensuolla kasvaa muun muassa tupasvillaa, muta- ja riippasaraa. Nevaa ympäröi räme, jossa kasvaa runsaasti varpuja. Tyypillisiä kasveja ovat esimerkiksi suopursu, tupasvilla, kanerva, variksenmarja, karpalo, juolukka, kihokki, muurain, vaivaiskoivu ja suokukka. Rämeiden turvekerros on yleensä melko paksu, joten ravinteita ei ole kovinkaan paljon kasvien käytettävissä.