Linnaistensuon luontopolkua kunnostetaan

Lahden kaupungin ympäristöpalvelut kunnostaa kesällä Linnaistensuon luontopolun ja pitkospuureitin. Pitkospuureitti uusitaan ja sen molempiin päihin metsäpolulle levitetään puuhaketta helpottamaan kulkua ja suojaamaan puiden juuria. Reitin itäpäähän infotaulun läheisyyteen tuodaan puusta rakennettu pöytä ja penkit. Myös infotaulut uusitaan.

Ympäristön haasteellisuudesta johtuen rakennusurakka kestää koko kesän, arviolta toukokuulta syyskuun alkuun. Kunnostustöiden ajaksi reittiä ei suljeta kokonaan, mutta se on osittain poikki työn etenemisestä riippuen. Olisikin hyvä, mikäli Linnaistensuon sijaan hyödynnettäisiin kaupungin vaihtoehtoisia retkeilyreittejä.

Pitkospuiden kunnostaminen aloitetaan reitin länsipäästä, joten mikäli Linnaistensuolle on pakottava tarve päästä, sinne kannattaa kesän alussa tulla reitin itäpäästä, Ilolantien suunnalta. Ympäristöpalvelut pahoittelee kunnostuksesta aiheutuvaa häiriötä.

Pitkospuureitin uusiminen pyritään tekemään mahdollisimman ekologisesti luontoa kunnioittaen. Rakennusmateriaalina käytetään puhdasta puuta ja kiinnitykset tehdään tapittamalla, nauloja tai ruuveja ei käytetä. Rakennusmateriaali on Lahdesta rakentamisen tieltä kaadettua lähipuuta.

Kuva: Mia Honkanen

Lisätietoja:
Luonnonsuojeluvalvoja Mia Honkanen
etunimi.sukunimi@lahti.fi, puh. 050 559 4053.