Kevättä kohden mennessä Lahdessa jatketaan tiedotusta haitallisista vieraskasveista. Korona tilanteen vuoksi yleisötapahtumia ei tällä hetkellä voida järjestää. Kirjastoihin on ollut tarkoitus viedä tiedotusta, mutta maaliskuun ajalta sitäkin on siirretty. Korona tilanteen ja rajoitusten puitteissa yritetään kuitenkin kevään ja kesän aikana jatkaa tiedotusta alueen kirjastoissakin.
Maaliskuussa voi kuitenkin käydä katselemassa Nastolan vanhan kunnantalon ikkunoista mitkä olivatkaan ne yleisimmät haitalliset vieraskasvit Lahden seudulla ja miltä näyttikään espanjansiruetana.
Kohtahan sitä jo pääsee kokeilemaan kasvien tunnistamista ihan maastossakin. Kevät etenee omia aikojaan, mutta heti kun talven selkä taittuu ja enimmät lumet sulaa lähtee jättiputki ja komealupiini ensimmäisten joukoissa kasvuun. Sitä sitten seuraa jättipalsami ja muut haitalliset vieraskasvit.
Kertauksen vuoksi tässä on kevät kuvia kasveista, joita voi sitten heti lumien sulettua pitää silmällä. Vieraskasveista voi lukea lisää Lahden seudun luontosivuilta.
Jättipalsamin kasvua keväällä
Jättiputken siementaimi
Jättiputken vanhempi kasvusto keväällä
Komealupiini kasvuun lähdössä keväällä
Japanintatar kasvuun lähdössä keväällä
Kurtturuusun lehdet kasvussa keväällä
On hyvä muistaa, että vieraskasvien kontrollointi ei ole kasvivihaa eikä mielipidekysymys, vaan siihen velvoittaa lainsäädäntö. Lainsäädännön piiriin kuuluvien kasvien haitat ovat todettu olevan niin suuria, että torjuntatarve on kirjattu myös lakiin. Vieraslajit.fi sivusto on kansallinen sivusto, joka kokoaa suomalaisen vieraslajitiedon. Sivustolta voi lukea esimerkiksi miksi jättipalsamia ja komealupiinia on tarpeen torjua, vaikka niiden kukinta onkin värikäs, kaunis ja ilo silmälle.